Vihdoin kohti kotia

Tammikuun toisena päivänä lähdimme kotia kohti. Aamulla vielä tehtiin loput pakkailut ja hoidin paperityöt kämpän osalta pois alta. Kymmenen aikaan lähdimme raahaamaan kahta isoa ja kahta pienempää laukkua kohti junaa ja lentokenttää. Lentomme oli Orlystä Helsinkiin. 

Lennolla oli hauska sattuma, kun vieressämme istui ranskalainen tyttö, joka oli itse menossa Tampereelle viideksi kuukaudeksi opiskelijavaihtoon. Hän opiskeli joksikin tekstiili-insinööriksi tms ja tahtoi Suomeen, koska koulussa oli ollut niin hyvät kurssit ja ohjelma ja koska hän ei ole ollut missään pohjoisessa maassa. Tuntui olevan innoissaan. Paljon hän kyselikin perusasioita Suomesta ja siellä toimimisesta. Taisin itse olla samanlainen elokuun lopussa. =) Nyt jo odotin malttamattomasti kotiin pääsyä. 

Koneemme, joka lähti lopulta 45 min myöhässä. Mutta ei se mitään, otimme aikaa kiinni varmaan puolisen tuntia matkalla.

Tekemistä lentokentällä. Pleikkari, koneita ja netti ja ilmainen puhelimen latauspiste. 

Auringonlaskua koneesta

Laskeutuminen oli aika mielenkiintoista. Pihalla oli niin pimeää ja pilvistä, ettei maahan nähnyt ennen kuin olimme jo todella lähellä. Juuri tuona päivänä oli kovat tuulet ja ne heittelikin konetta aika hyväisesti. Välillä tuntui, että ohjaksissa oli todellakin vain tuuli, eikä lentäjät. Onneksi kuitenkin pääsimme täysin turvallisesti maan pinnalle. Suomessa vihdoinkin.

Olimme Helsinki-Vantaalla viiden jälkeen iltapäivällä. Nousimme kentällä bussiin, joka oli sekavin, mitä olen nähnyt viime kuukausina. Ei mitään karttaa pysähdyksistä, eli ei mitään tietoa kauanko vielä kestää matka Tikkurilan juna-asemalle. Ainutkaan kulkuneuvo Pariisissa ei ollut näin sekava. 

Juna-asemalla lippua ostaessa kävi aivan hyvä tuuri. Seuraava juna Seinäjoelle lähti reilun vartin päästä, eli meidän ei tarvinnut pahemmin odotella. Juna hieman matkalla myöhästyi, mutta sitä nyt osasi odottaakin, olihan kyseessä VR. 

Kotona Seinäjoella vastassa oli rakas ystävä poikaystävänsä kanssa. Heidän kyydillään menimme kotiin, jossa saimme vihdoin nähdä kissat. <3 Aluksihan ne olivat vähän pihalla ja pelästyneitä, mutta jo aamuun mennessä toinen makasi sängyssä ja toinen tapansa mukaan tuli nuolemaan otsaa ja syömään otsatukkaa. Se on hänen tapansa herättää ruokamaatti.

Ihana olla kotona!

Näitä ja paria olkalaukkua raahattiin n. 2700 km ja 12 tuntia.